Joulukalenteri

Kun mietin omaa lapsuuttani ja joulun aikaa, mieleen on jäänyt muun muassa joulukalenteri, josta alkoi joulun odotus.  Oli niin jännittävää avata luukku toisensa perään ( vaikkakin kyseessä oli aina suklaakalenteri) kunnes jäljellä oli enää yksi luukku. Yleensä aaton aattona illalla paistumaan laitettu kinkku ja aamulla kinkun tuoksu varmistivat sen että nyt tosiaan on joulu, juhlista parhain. 

Tänä vuonna halusin toteuttaa joulukalenterin mummeille ja ukeille, meidän molempien vanhemmille siis. Ideaa kalenterista kypsyttelin ja haudoin syksyn ajan kunnes päätin millaisen kalenterin tekisin.

Tuloksena tuli kalenteri aikuiseen makuun joka jossain mielessä on hieman leikkimielinenkin. Kalenteri koostui valokuvapalapelistä jossa on 30 palaa, jokaiselle päivälle omansa + extra palat sekä makeisia ja lasten suusta lausahduksia. Nämä lausauhdukset olivat niin mainioita, että hykertelin itsekseni kunvalikoin niitä kalenterin pusseihin.

Tähän mennessä kommentit kalenterista ovat olleet ihania ja ihastuksia herättäviä. Kalenterin tarkoitus onkin ollut olla jännittävä ja hauska.
Ensi vuonna teen kalenterin omalle perheelleni niin, että pikku ukko saa itse availla luukkuja.

Rattoisaa joulun odotusta itse kullekkin !!

Hyvää tekemässä

Yksi itselleni mieleinen harrastus on hyväntekeväisyyteen osallistuminen.
Tällä hetkellä olen osallistunut Vaaka Ry:n villasukkakeräykseen johon neuloin pienet villasukat. Keräyksen nettisivut: http://www.vaaka.org/projektit/villasukat

Sinällään haastetta tällaisiin keräyksiin osallistumisissa on, ettei aikaa tahdo vauva-arjen pyörityksen keskeltä riittää vaikka halua olisikin.

Tarkoituksena on myös neuloa lähipiirilleni lämpöisiä joululahjoja. Muutamat parittomat sukat olen saanut tehtyä ja näille pitäisi saada neulottua se toinen pari ( inhottavin homma, siksi kait minulle jää näitä parittomia sukkia lojumaan). Myöskin olen kokeillut pyöröpuikoilla neulomista ja olen neulonut kahdelle pienelle pojan kolttiaiselle joululahjaksi tuubihuivia. Ajatuksena on, että nämä huivit suojaavat pieniä kurkkuja ja niskoja viimalta. Varsinkin isommalle pojalle tästä on hyötynä se, kun huivin voi pukea itse päälle.

Facebookissa on verraton yhteisö nimeltään Voihan villasukka. Siellä on mainioita ideoita ja toinen toistaan mahtavampia luomuksia villasukista.

Rv 38-40 ja Synnytyskertomus

Rv 38-40

Kerron lyhyesti viimeisistä viikoistani raskaana ennen kuin alan kertoa synnytyskertomusta.

Tuon synnytystapa-arvion jälkeen meni viisi päivää kun huomasin, että limatulppa lähti liikkeelle. (Niin, kaippa se oli sitten liikaa herkälle mielelleni..?) Sitä vuosi useampana päivänä ja soittelin jo synnyttäneille ystävilleni ja kyselin, et ” Hei, miten teillä lähti synnytys käyntiin ja huomasitko limatulpan irtoamista” Useampi sanoi, että limatulpan irtoamisesta synnytys käynnistyi 5 päivän sisällä. Arvatkaapa tuliko tälle mammalle kiire pakata se hemm.. skatin sairaala bagi. Onneksi sentään olin pessyt vauvan vaatteet jo paljon aikaisemmin joten sitä touhua ei ollut edessä, mutta pitihän niitä vaatteita tietenkin katsoa sinne laukkuun. Sitten vain odottelin..eikä mitään tapahtunut.

Lääkäristäkin ehdittiin soittaa magneettikokeen tuloksia ja niistä ilmeni, että minulla olisi liian ahdas lantio perätilaisen lapsen alatiesynnytykseen joten sain ajan sektioon. Se tulisi olemaan päivää ennen laskettua aikaa. Posti toi myös kirjalliset ohjeet miten menetellä vuorokautta ennen sektiota ja mitä sektiossa tulee tapahtumaan.

Synnytyskertomus

Rauhassa saimme odotella synnytyspäivään, sillä mitään lieviä supistuksia kummempia juttuja ei minulle tapahtunut. Nuo supistelutkin olivat minulla sellaista menkkamaista jomotusta alaselässä ja joskus alavatsassa. Noihin ei tarvinnut koskaan mitään särkylääkettä ottaa vaan selvisin aina lämmitetyllä kaurapussilla.

Sairaalasta saaduissa ohjeissa luki, että sektioon piti mennä ravinnotta ja juomatta  6h. Ilmoittautumisaika minulla oli 6.30 aamulla. Onneksi sain nukuttua jotenkuten yöllä, sillä pelkäsin, ettei unta tule ollenkaan kun niin jännitti illalla. Aika hiljaisissa ja jännittyneissä fiiliksissä olimme aamulla. Minä en muuta tehnyt kuin puin vaatteet päälle ja pesin hampaat ja kasvot. Ennen lähtöä otimme viimeisen masukuvan ja sittenpäs riensimmekin autoon. Aamu oli todella kaunis, sillä pilviä ei ollut missään ja lämmintä oli jo aamutuimaan niin paljon, että minä olisin läkähtynyt autoon jollei autossa olisi ollut ilmastointia. Matkaa meillä oli sairaalaan sellaiset 100 km.

Sairaalaan saavuttuamme ilmoittauduin hoitajille ja siitäpäs se valmistautuminen alkoi. Katsottiin ensimmäisenä vauvan tila ja edelleen hän tykkäsi olla pepullaan. Sen jälkeen pääsin tutustumaan huoneeseeni ( minulla oli käytössäni oma huone) jossa hoitajat kyselivät mm. hätäkastenimiä. Sitten minä menin toisen hoitajan ja mieheni meni toisen hoitajan mukaan. Katsoimme minulle sairaalavaatteita ( vaalean vihreä äitiyspaita, vaalean punainen aamutakki ja alushousut ja kengät) ja hoitaja otti jaloistani mitat tukisukkia varten. Sitten hoitaja mittasi verenpaineeni, ajoi bikinikarvoitusta pois sektiohaavaa varten, kertoili juttuja ja antoi minulle jotakin lääkettä joka taisi olla mahalaukkua varten. Sitten minut laitettiin käyrille jossa katsottiin, että lapsikin voi hyvin. Sen jälkeen sain vielä mahalaukun happoja nautraloivaa sitraattimikstuuraa ( shottilasillinen)ja hoitaja kävi pukemassa minulle tukisukat jalkaan. Yksi kätilöistä kävi laittamassa minulle jonkin muovisen systeemin tuohon käteeni johon voi sitten laittaa tippoja ja muita putkia sekä lisäksi minulle laitettiin kestokatetri ( ei ollut niin paha kuin mitä odotin). Lääkäri kävi tervehtimässä meitä ja toivotti tervetulleeksi sairaalaan. Sen jälkeen odotimme milloinka pääsisimme leikkaussaliin. Noin. 15 minuutin odottelun jälkeen hoitaja tuli hakemaan minua.

Leikkaussalissa oli muutamia henkilöitä meidän lisäksemme. Muun muassa hoitajia ( varmaankin leikkausavustajia) ja anestesialääkäri. Hän yritti antaa minulle spinaalipuudutetta mutta minä aina vaistomaisesti vedin selän pois piikiltä. Niinpä hän joutui antamaan minulle ensin puudutteen iholle jonka jälkeen hän sai annettua sen spinaalipuudutteen. Sen jälkeen odotimme muutaman minuutin jotta puudute alkoi vaikuttaa. Sillä välin muu henkilökunta viritteli sermiä eteeni etten nähnyt mitään. Toiset ympärilläni laittoivat minut tippaan ja toiseen käteeni laitettiin verenpainemittari.  Mieheni oli minun pääni puolella. Hänelle annoin käskyn räpsiä kuvia ja videokuvia niin paljon kuin vain ehti.

Kun anestesialääkäri varmisti etten tuntenut mitään aloitti lääkäri oman työnsä. Jännityksellä odotin mitä tulee tapahtumaan ( ja tunnenko minä esim. kipua) ja milloin kuulemme omasta tulokkaastamme. Pian, noin viisi minuuttia tuosta rääkäisi ihana sammakkopoikamme ja saimme nähdä hänet pikaisesti kätilön sylistä ennen kuin hän vei pienokaisemme tarkistettavaksi.

 Kyllä siinä purkautui kaikki paineet ja huolet kyyneliin pienokaista kuunnellessa. Isä sai mennä pesemään ja pukemaan lasta kun minä jäin kursittavaksi. Puolisen tuntia sain vielä makoilla siinä ja jossain loppuvaiheilla minulle tuli oksettavan huono olo. Se tosin helpottui heti kun sai oksentaa. Muutoin kaikki meni hyvin ja sain antibioottia suoneen. Minut vietiin heräämöön toipumaan. Siellä ollessani aloitin lääkekuurin. Minun piti ottaa kaksi lääkettä aamuin illoin särkyyn ja tulehdukseen.

Odotin jo malttamattomana milloin näkisin oman vauvelini. Oli niin raastavaa olla heti erossa toisesta. Tunnin tai puolentoista tunnin päästä sain nähdä hänet. Siinä samassa mieheni kertoili miten oli kylvettänyt vauvaa ja miten aika oli mennyt. Hän myös kertoi, että oli ilmennyt jotain erikoista vauvassa eikä ollut siinä varmaa kuinka vakavasta tilasta oli kyse. Lastenlääkäri oli tarkastanut vauvan ja oli tehnyt hänelle diagnoosin nimeltään hypospadia. Se tarkoitti virtsaputken kehityshäiriötä jossa virtsa-aukko sijaitsee peniksen alapuolella. He olivat tarkkailleet vauvan virtsaamista ja jos vauva ei olisi saanut virtsattua olisi miehelläni tullut lähtö yliopistosairaalaan. Onneksi pissi oli kuitenkin lentänyt ”kaaressa” joten ei pojalla mitään hätää ollut.

Kaiken kaikkiaan kaikki meni paremmin kuin hyvin. Heräämöstä päästyäni omaan huoneeseeni tunsin kuinka kipu hiipuili vartalooni ja pyysin särkylääkettä. Sain kipupiikin joka vaikutti lähes heti tehden oloni väsyneeksi ja rennoksi. Sain ohjeita miten nousta sängystä haavaa vahingoittamatta. Heti ensimmäisen päivän iltana kävinkin pystyssä sillä hoitajat kannustivat nousemaan pystyyn ja aloittelemaan kävelyä. Seuraavana päivänä mieheni tuli ja pääsimme perhehuoneeseen yöksi. Vieraitakin saimme, sillä molemmat mummit ja ukit tulivat käymään sairaalassa meitä katsomaan. Yhteensä vietimme sairaalassa viisi vuorokautta ja sinä aikana saimme hyviä vinkkejä imetykseen ja vauvan hoitoon. Tähän lopuksi haluan ilmaista ison kiitoksen Oulaskankaan sairaalalle ja henkilökunnalle ihanasta hoidosta ja hoivasta.

Perätilasynnytys VS sektio

Lääkärissä käynnin jälkeen aloin ottaa selvää sekä perätilasynnytyksestä että keisarinleikkauksesta. Halusin saada mahdollisimman paljon tietoa molemmista asioista jos sattuisi niin, että joutuisin tekemään päätöksen synnytysmenetelmästä noiden kahden väliltä. Kerronkin tässä suunnitellun eli elektiivisen sektion asioista koska on olemassa myös hätäsektio, jossa asioita käsitellään hieman eri tavalla.

Tutkiessani asiaa huomasin, että molemmista löytyi vähän tietoa. Tieto oli enemmän pintapuolista enkä oikein tahtonut löytää kuin muutamia blogikirjoittajia joilla oli jakaa omat kokemukset vastaavista tilanteista.

Joistakin keskustelupalstoista löytyi kokemuksia mutta kaipasin jotain konkreettisempaa ja tiedepohjaista tietolähdettä. Kuinkas ollakaan, sinnikkyys palkittiin ja eteeni sattuikin tulevan kätilön kirjoittama opinnäytetyö joka käsitteli keisarinleikkausta sekä pohjois-karjalan sairaanhoitopiirin tekemää esitettä perätilasynnytyksen ja sektion eroista.

 

                                                              (Lähde: www.terve.fi)

Perätilasynnytyksen ja normaalin synnytyksen eroja ovat mm.  että perätilavauvan synnytystapa pitää suunnitella etukäteen koska vauva ei tule maailmaan pää edellä vaan pylly edellä. Äidiltä kuvataan lantio ja katsotaan ultralla vauvan mitat sekä minkälaisessa asennossa vauva on. Näiden tietojen perusteella lääkäri pystyy suosittelemaan joko perätilasynnytystä tai sektiota. Perätilasynnytyksessä synnytys tapahtuu poikkipöydällä ja synnytyssalissa on enemmän sairaalan henkilökuntaa kuin normaalissa synnytyksessä.  Esimerkiksi synnytyslääkäri auttaa vauvan ulos ja lastenlääkäri tarkistaa vauvan synnytyksen jälkeen.

Suunniteltuun sektioon päädytään niissä tapauksissa joissa alatiesynnytys ei ole mahdollista tai äidin mahdollisen synnytyspelon vuoksi.  Alatiesynnytystä ei tehdä jos lapsen on todettu olevan perätilassa ja äidin lantio on ahdas, lapsi on poikkitilassa eli poikittain vatsassa( veljeni oli ollut poikittain äitini vatsassa), äidillä on etinen istukka, on vaarana istukan ennenaikainen irtoaminen tai napanuoran esiinluiskahtaminen tai aktiivivaiheessa oleva genitaaliherpes.

Suunnitellussa sektiosynnytyksessä päätetään yhdessä vanhempien kanssa lapsen syntymäpäivä. Sektioon valmistautuu niin vanhemmat kuin sairaalan henkilökuntakin. Sairaalasta äiti saa ohjeet miten valmistautua sektioon; mm. syömättä ja juomatta täytyy olla 6 tuntia ennen leikkausta. Leikkauspäivänä otetaan verinäytteet äidistä sekä mitataan verenpaineet ja lämpö. Joissain sairaaloissa ajetaan alavatsan ihokarvat ja aloitetaan suonensisäinen nesteytys. Virtsakatetri (Ääääk..) laitetaan äidille ja kätilö tekee äidille ulkotutkimuksen jossa todetaan lapsen tarjonta ja painoarvio. Vauvan sydänääniä kuunnellaan ja äidille annetaan vatsalaukun sisältöä neutraloivaa sitraattimikstuuraa. Kysellään vielä muutamia asioita äidistä, odotetaan verinäytteen tulokset sekä veriryhmä verensiirron varalta ja kysellään lapsen nimiehdotuksia hätäkastetta varten. 

Jos oikeasti saisin valita niin ottaisin perätilasynnytyksen, koska se on kuitenkin alatiesynnytys ja luonnollisin tapa saattaa lapsi maailmaan.  Leikkauksessa on aina riskinsä ( ja se on pelottava) ja siitä palautuminen vie enemmän aikaa ja leikkauksesta voi olla haittaa seuraavissa raskauksissa.

Raskausviikot 33-37

Kevään lähestyessä lisääntyivät myös neuvollassa käynnit. Kahdeksannelta kuulta alkaen kävin neuvolassa joka toinen viikko ja viimeisen kuukauden aikana viikon välein.  Kuutisen viikkoa ennen laskettua aikaa osallistuimme mieheni kanssa oman sairaalani synnytysvalmennukseen. Siellä synnytyksestä kerrottiin yleisellä tasolla. Itse valmennus kesti 1,5 h ja oli luentopohjainen. Neljä viikkoa ennen laskettua aikaa osallistuimme synnytyssairaalan omaan valmennukseen joka olikin sitten kattavampi. Sekin oli luentopohjainen mutta kesti 2h ja sisälsi kierroksen sairaalassa ja saimme nähdä synnytyssaleja. Meitä odottavia pariskuntia oli paikalla noin kolmisenkymmentä ja mahan koon perusteella yli puolella oli LA kesällä.

Itsellä oli onni, että työharjoitteluni päättyi kahdeksan viikkoa ennen laskettua aikaa. Kolmisen viikkoa olin vielä koulun kirjoilla kunnes jäin virallisesti äitiyslomalle. Alkuperäisen lukujärjestyksen mukaan harjoitteluni olisi päättynyt vasta viikkoa ennen laskettua aikaa joten jouduin sumplimaan koulun ja harjoittelupaikan kanssa noita juttuja. Tämä kuitenkin mahdollisti sen, että viimeisten kahden kuukauden aikana pystyin syventymään synnytysasiaan toisella tavalla ja aloin valmistautua siihen. Luin mm. synnytykseen liittyviä kertomuksia netistä ja kirjoista, siivoilin paikkoja, leivoin paljon, nautin kotona olemisesta, pesin pienokaisen vaatteita, mietin tulevaa ja niinhän se aika vaan kului kuin varkain.

Viikolla 37+5 oli viimeinen lääkärineuvola jossa tehtiin samalla synnytystapa-arvio. Ihmettelin, että miksi se tehdään niin myöhäisillä viikoilla mutta niin on kuulemma tapana tehdä. Oma käyntini sisälsi muun muassa yleisten tietojen läpikäynnin, diabetesarvojeni läpikatsomista sekä sisätutkimuksen. Tuossa tutkimuksessa lääkäri tunnusteli kohdunsuuta että kaikki oli kunnossa. Ja hän tunsikin vauvan pään olleen laskeutunut. Sitten oli ultrauksen vuoro. Ensin hän tunnusteli mahan päältä ja kylkiluiden kohdalta. Siltä istumalta hän pystyi sanomaan ettei vauva ole ainakaan nelikiloinen. Ultraus varmisti asian ja painoarvio oli sillä hetkellä 3100-3200g.  Samalla katsottiin vauvan asentoa ja siinäpäs se yllätys sitten tulikin kun lääkäri totesi vauvan olevan istuvassa asennossa eli ns. perätilassa. Tehdessään sisätutkimusta ja tuntiessaan vauvan ”pään” hän olikin tuntenut vauvan pepun. Sikäli hyvässä asennossa vauva oli että jalat sojottivat viistosti ylös eli hän oli ikään kuin linkkuveitsi asennossa. Tämä asento oli kuulemma yksi suotuisimmista perätila synnytysasennoista vauvan kannalta.

Lääkäri kertoi mitä tämä perätila tarkoitti ja suostumuksellani yritti kääntää vauvaa, mutta ei siinä onnistunut koska vauva oli jo laskeutunut. Siinä vaiheessa lääkäri kertoi muutamista synnytysvaihtoehdoista. Hän kysyi omaa halukkuuttani alatiesynnytykseen ja koska olin valmistautunut siihen oli vastaukseni myönteinen. Perätilalapsen voi siis synnyttää myös alakautta. Ensin piti kuitenkin vielä varmistaa oma lantioni tilavuus ja sain ajan magneettikuviin seuraavalle viikolle. Se ratkaisisi kaiken. Toinen vaihtoehto oli sektio jota en oikein halunnut edes ajatella. Leikkaushan on aina riskialttiimpi joten pidin siitä lähtien peukkuja pystyssä että voisin synnyttää alateitse.

 

                                                      - Massukuva Rv 36+4-

Tutkimusarvoja viikolta  36+4:

Paino: 84,4 kg

RR:  115/76 p. 89

HB: 124

Sikiön sydämen syke:  140

Sf-mitta:  34,5cm

Raskausviikot 25-32

Raskausviikolla 26+4 minulla oli sokerirasitustesti. Olen ymmärtänyt ettei sitä kaikille tehdä ja minulle se tehtiin painoni vuoksi koska BMI:si tuli 37.  Testi suoritettiin oman terveyskeskukseni laboratoriossa. Sain ohjeiksi olla syömättä 12h (kuten normaalissakin verikokeessa) ja varata testiin kolmisen tuntia. Heti saavuttuani minusta otettiin pikasokeriarvo joka näytti 4,7 mmol/l ja sen jälkeen otettiin putkilo verta. Tämän jälkeen minun piti ”nauttia” 3 dl glukoosilitkua. Alkuun en kylläkään edes osannut aavistaa että kyseessä oli 3dl koska minulle litkua annettiin muovipikarista ( arviolta 1,5dl). Litku oli oranssin väristä ja maistui hiilihapottomalle, ylisokeroidulle fantalle. Kun näin sen kupin niin ajattelin että kyllä minä sen pystyn juomaan. Kyseessä oli kuitenkin mielestäni pieni määrä. Yhdellä kertaa en litkua hotkinut vaan hörppäyksittäin (mikä oli ihan hyvä juttu). Loppua kohden hampaissa alkoi narskua ”kivasti”. Sitten seurasikin se yllätys kun hoitaja kaatoi toisen samanmoisen annoksen juomaa. Hyvä ettei silmät lentäneet päästäni kun tajusin että sitä olikin enemmän nautittava. Kunnialla siitä suoriuduin vaikka äklömakeaa se olikin. Tuon jälkeen menin odottelemaan vaikutusta ja 15minuutin sisällä tuntui vähän huonolta olo ja sellaiselta kuin ne sokerit olisivat humahtaneet ylös (sokerihumala). Tunnin ja kahden tunnin kuluttua otettiin taas putkilot verta ja sen jälkeen olin valmis lähtemään. 

Tulokset sain saman päivän aikana. Paastoarvo oli 5,5mmol/l, 1h arvo 10,4 mmol/l ja 2h arvo 7,7 mmol/l. . Raskausaikana rajat ovat entistä tiukemmat (paasto ≥ 5,2 mmo/l, 1h ≥ 10,0 mmol/l ja 2h ≥ 8,6 mmol/l). Tuon perusteella minut sitten luokiteltiin raskausdiabeetikoksi, ja tuo nimike seuraa sitten seuraavissakin raskauksissa.. että kiva.  Hirveän ristiriitaiset fiilikset tuli kun sain tietää että tämä vaatii jatkotoimenpiteitä. En millään tuntenut itseäni diabeetikoksi eikä minulla ollut mitään oireita joten asian vakavuuden ymmärtäminen oli ensi alkuun hankalaa. Minuun tauti voi puhjeta vuosien kuluessa mutta vauvaan se vaikutti tällä hetkellä jos sokeriarvoni eivät pysyisi kurissa. Diabetes on salakavala tauti jonka puhkeamista ei ehkä itse osaa huomata joten se on syytä ottaa vakavasti. Suvussani on nimenomaan II-tyypin diabetesta joten se, että minä kärähdin testissä sai omat silmäni avautumaan asialle.  Asian tiimoilta pääsin ruokavalio- ja sokerimittarin käytön ohjaukseen. Sieltä sain hyvää tietoa asiasta. Minulle siis diabeteksen hoitoon riitti ravinto-ohjaus ja sokeriarvojen mittaus 4 krt viikossa siten, että kahdella kerralla riittivät paastoarvo ja jokin valitsemani ruokakerta sekä kahtena kertana kaikki ruokakerrat.

Raskausviikolla 27+5 minulla oli toinen lääkärineuvola. Ensin terveydenhoitaja teki kuukausittaiset tutkimukset mitä tähänkin asti oli tehnyt ja sen jälkeen menin lääkärin luokse jossa hän kyseli vointia ja teki sisätutkimuksen jossa hän katsoi kohdunsuun tilannetta ( että on kiinteä ja kiinni sekä pituutta) ja katsottiin sikiön tilannetta mm. painoa ja tarjontaa. Tässä vaiheessa vauva oli perätarjonnassa. 

                                                        - Massukuva Rv 32+2 -

Tutkimusarvoja viikolta 31+6 :

Paino: 83,8 kg

RR:  127/84p.93

HB: 124

Sikiön sydämen syke: +140

Sf-mitta: 32 cm

Raskausviikot 17-24

                                                     - Massukuva vko 24+2-

Mahan kasvua minulla ei näkynyt selvästi kuin vasta viikkojen 20-21 tietämiltä lähtien. Sen jälkeen mahan kasvu on kiihtynyt.  Olen yrittänyt ottaa itselle muistoksi viikkokuvia masusta mutta aina en ole muistanut.

Tällä ajanjaksolla jouduin ostamaan isomman urheilutakin ja housut jotta pystyin käymään lenkillä ulkona. Myös liitoskipuja tunsin varsinkin kävellessä, mutta niitä ei kestänyt montaa viikkoa. Uutena oireena tuli myös yht’äkkinen ns. iskiastyyppinen kipuilu aina oikeaan pakaraan.

Viikosta 19 lähtien huomasin että minua janotti välillä kovastikin, mutta koska pissanäytteet olivat neuvolan mittauksissa kunnossa, ei asialle tehty mitään.  Väsymystä oli myös tavallista enemmän ja Hb olikin tippunut 114, jolloin aloitin monivitamiinikuurin. 

Viikolla 21+6 oli rakenneultra. Se oli mahtava kokemus nähdä oma pienokainen 4D-kuvissa. On myöskin ällistyttävää kuinka tarkasti nykyään voidaan tarkastella sikiötä. Katsoa sydämen kammiot ja virtaukset, verisuonet, sisäelimet ja muut tärkeät asiat.  Meidän pienokainen painoi tuossa vaiheessa + 450g  ja hänen reisiluunsa oli 3cm pituinen. 

Tässä vaiheessa mietittiin myös vauvavakuutusta. Muutamasta paikasta kyselin tarjouksia mutta koska vakuutusyhtiöillä oli ehtona, että vakuutus tuli ottaa tiettyyn raskausviikkoon mennessä jätimme asian sikseen. Emme ehtineet tarpeeksi tutustua vakuutuksiin ja laskimme että omavastuun määrä oli useammassa niin korkea ettei vastaavaa hyötyä siitä olisi. Lisäksi vakuutus oli aika tyyris, nimittäin yhdelläkin yhtiöllä se oli 400€/vuosi.

Näiden viikkojen aikana laitoin kelalle menemään äitiyspaperit jossa hain äitiyspakkausta ja äitiyspäivärahaa. Päätös niistä tuli yllättävän nopeasti. Kun äitiyspakkaus saapui oli kuin joulu olisi tullut. Paketin avaaminen oli tosi jännittävää ja siinä me miehen kanssa ihmettelimme kuinka pieniä vaatteita pakkaus piti sisällään. Loppujen lopuksi paketissa ei ollut kuin muutamia vastasyntyneen kokoja joten niitä ostin kirppareilta ja myöskin sain ystäviltä.

Tutkimusarvoja viikolta 23+5 :

Paino: 83 kg

RR:  118/83p.104

HB: 125

Sikiön sydämen syke: +136

Sf-mitta: 21 cm

Raskausviikot 9-16

Alkuraskaus meni omalta osaltani tosi hyvin. Minulle ei tullut pahoinvointia niin kuin monelle muulle on tullut tai kuten siskolleni joka voi ensimmäiset 3 kuukautta todella huonosti. Ainoastaan hajuaistini tarkentui sen verran, että jääkaapissa olevat ikävät hajut ottivat nenään ja saivat joskus yökkimään. Väsymystä oli jonkin verran, muttei holtittoman paljon.  Tätäkin on vaikea eritellä sillä kulin melkein koko raskausajan opiskelemassa 2-4 päivää viikossa 100km päässä omalla autolla. Voin kertoa, että noille päiville tuli pituutta ja ketä tahansa olisi väsyttänyt.

Vaikeinta koko asiassa oli sen salassa pitäminen, sillä uutisen olisi halunnut kailottaa kaikille mutta pessimistinen minä piti pintansa ja odotimme kunnes ensimmäinen lääkäriultra oli ohi. Siitäkin odotimme vielä muutaman viikon sillä niihin aikoihin sattui joulu sopivasti ja halusimme antaa spesiaalin joululahjan läheisillemme. Minä tulostin ensimmäisen ultrakuvan ja laitoin sen muutaman ostetun arvan sekaan. Vastaanotto oli mieletön, kuten arvata saattaa.

Tuosta ensimmäisestä lääkäriultrasta voisin vielä valoittaa muutamia asioita mitä siellä tapahtui. Eli lääkärisetä (meidän tapauksessamme) kyseli ensin vointia ja yleisiä asioista ja sitten hän teki sisätutkimuksen jossa hän kokeili kohdunsuuta. Sen jälkeen hän ultrasi ja katsottiin sikiötä tarkemmin. Hän otti mittoja joiden mukaan sikiö vastasi viikolla 11+4 viikkoja 12+0.  Samalla tarkastettiin myös niskaturvotus joka oli normaali.  Ennen tuota 12 viikkoa piti päättää haluaako että otetaan verikokeilla trisomiaseula ja minähän sitten käväsin kokeissa. Minulle sillä ei ollut hirvittävää merkitystä, se oli vain yksi lisätietoa itsestäni neuvolakorttiin.  

Ruokailutavat itsellä muuttuivat siten, että makeaa minun ei tehnyt enää mieli vaikka hirveä herkkuperse muuten olenkin. Se on tieten ollut tosi suojaava tekijä kun ajatellaan jo olemassa olevaa ylipainoa. Kahvin juontia jouduin ensin vähentämään ja sitten lopettamaan viikon 10 tietämiltä aina viikoille 16 asti. Kahvi ei niinkään närästänyt mutta se ei maistunut hyvälle. Lihaa minun teki mieli tosi paljon ja oikein unelmoin sellaisesta hyvin grillatusta lihasta jossa on vähän läskiä mukana.. Myös salmiakki maistui jonkin verran.

Ensimmäisiä pienen pieniä hipaisuja tunsin viikon 15-16 tietämillä. Ne olivat tosi pieniä ja en ollut oikein varma mitä tunsin. Nyt jälkeen päin pystyy jo sanomaan että kyllä ne niitä liikkeitä oli. Tosin en niitä aina tuntenut vain joskus harvoin kun olin selälläni vuoteessa ihan hiljaa.

Tutkimusarvoja viikolta 15+3:

Paino: 80.6 kg

RR: 126/75 p.100

HB: 127

Alkion sydämen syke: + 156

Raskausviikot 0-8

Oli se vaan jännittävä päivä kun päätin, että nyt teen raskaustestin. Sitä ennen odotin viikon menkkoja. Eräänä yönä minulla oli särkenyt polvea ja minulla oli tullut keskellä yötä kauhean huono olo. Niin huono olo, että olin arvuutellut lähteäkkö vessaan vai ei. Siinä unen pöpperössä mietin, että jo on kummallisia menkkaoireita. Noita kun rupeaa joka kuukausi olemaan niin kuka niitä jaksaa. Sitten kului päivä ja toinen. Ei näkynyt menkkoja.  Sen jälkeen alkoivat rinnat tulla kipeiksi/aroiksi. Tuo oli sellainen oire josta arvasin ettei voinut kuulua menkkoihin ja yhtenä iltana saunan päätteeksi pissasin tikkuun ja odotin. Sitä odotusta ei kestänyt kuin puoli minuuttia kun tikun ikkunaan piirtyi kaksi punaista viivaa. Epäusko oli kyllä ensimmäinen fiilis. Vähän väliä sitä tikkua piti käydä katsomassa siinä vessan pöydällä ja kyllä siinä edelleenkin näkyi ne kaksi viivaa. Miehelle näytin tikkua myös. Hän oli yhtä epäuskoisissa fiiliksissä kuin minäkin.  Tämä epäusko johtui siitä, ettemme tietoisesti yrittäneet raskautumista vaan olin vain jättänyt pillerit pois n. 9kk aikaisemmin ja olin valmistautunut pitkään odotusaikaan ennen tärppäämistä. Tätä ennen ehdin syödä pillereitä melkein 15-vuotta, joten toiveet eivät olleet kovin korkealla. 

 Seuraavana arkipäivänä soitin neuvolaan ja esitin asiani. Siellä neuvolatäti onnitteli lämpimästi ja sanoi, että onpas hieno kun saadaan ensi vuoden puolelle vauvoja, sillä hetken tilanne alkoi näyttää jo huonoilta. Sovimme ensimmäisen käynnin viikolle 8 jossa täytettiin tietolomakkeita mm. otettiin pituutta ja painoa, hemoglobiinia, verenpainetta ja tsekattiin pissanäyte. BMI:ksi itselleni tuli 37 mikä on pituuteen nähden tosi paljon kun olen tällainen pätkä.

Sillä kerralla myös ultrattiin ensimmäisen kerran ja katsotttiin josko alkion sydämen lyönnit näkyisivät ruudulla. Siellähän se jumpsutti tasaiseen tahtiin. Se oli yksi ihanimmista hetkistä. Samalla myös nähtiin että alkio oli siellä missä piti.

Tutkimusarvoja viikolta 8:

Paino: 80.9 kg

RR: 119/89 p.93

HB: 136

Alkion sydämen syke: +

Veriryhmä: AB

Baby Boom

Pitkään olen miettinyt miten sumplitan uudet tekstit tälle sivustolle vai teenkö ihan uuden blogin. Jos olisin tehnyt uuden blogin olisin joutunut miettimään kaiken uudestaan, nimestä alkaen. Laiskana ja mukavuudenhaluisena ihmisenä en kuitenkaan jaksanut vielä miettiä tällaisia asioita vaan päätin että mennään näillä vanhoilla tiedoilla. Uusille lukijoille tiedoksi, että alkujaan perustin tämän blogin ikään kuin virtuaalisena muistikirjana/päiväkirjana ajalta kun hain lääketieteelliseen ja elämästä sen rulijanssin ympäriltä.

Nykyään suunnitelmat ovat muuttuneet sikäli, että lääketieteen pääsykokeisiin opiskelu on vaihtunut taloushallintoon ja tarkemmin kirjanpitoon sekä vauvan odotusaikaan. Haikara vierailee perheessämme kesällä 2013 joten varoituksen sana niille joita kyseinen aihepiiri ei kiinnosta; tässä blogissa tulen käsittelemään myös vauvajuttuja. Se miksi tässä on vierähtänyt näin paljon aikaa, on se että mielessäni on ollut tasan kaksi pääasiaa joista toinen on ollut opiskelut ja niiden loppuun saattaminen sekä tämä raskaus. Niissä on ollut ihan tarpeeksi miettimistä että kaikki onnistuu parhain päin.

I am alive..

Ihan pikapikapika päivitys että elossa ollaan ja uusia blogitekstejä tuloillaan lähiaikoina.
Kaikkea kivaa on tapahtunut sitten viime näkemän..mutta siitä sitten myöhemmin.