Kevään lähestyessä lisääntyivät myös neuvollassa käynnit.
Kahdeksannelta kuulta alkaen kävin neuvolassa joka toinen viikko ja viimeisen
kuukauden aikana viikon välein. Kuutisen
viikkoa ennen laskettua aikaa osallistuimme mieheni kanssa oman sairaalani
synnytysvalmennukseen. Siellä synnytyksestä kerrottiin yleisellä tasolla. Itse
valmennus kesti 1,5 h ja oli luentopohjainen. Neljä viikkoa ennen laskettua
aikaa osallistuimme synnytyssairaalan omaan valmennukseen joka olikin sitten
kattavampi. Sekin oli luentopohjainen mutta kesti 2h ja sisälsi kierroksen
sairaalassa ja saimme nähdä synnytyssaleja. Meitä odottavia pariskuntia oli
paikalla noin kolmisenkymmentä ja mahan koon perusteella yli puolella oli LA
kesällä.
Itsellä oli onni, että työharjoitteluni päättyi kahdeksan viikkoa
ennen laskettua aikaa. Kolmisen viikkoa olin vielä koulun kirjoilla kunnes jäin
virallisesti äitiyslomalle. Alkuperäisen lukujärjestyksen mukaan harjoitteluni
olisi päättynyt vasta viikkoa ennen laskettua aikaa joten jouduin sumplimaan
koulun ja harjoittelupaikan kanssa noita juttuja. Tämä kuitenkin mahdollisti
sen, että viimeisten kahden kuukauden aikana pystyin syventymään synnytysasiaan
toisella tavalla ja aloin valmistautua siihen. Luin mm. synnytykseen liittyviä
kertomuksia netistä ja kirjoista, siivoilin paikkoja, leivoin paljon, nautin
kotona olemisesta, pesin pienokaisen vaatteita, mietin tulevaa ja niinhän se
aika vaan kului kuin varkain.
Viikolla 37+5 oli viimeinen lääkärineuvola jossa tehtiin
samalla synnytystapa-arvio. Ihmettelin, että miksi se tehdään niin myöhäisillä
viikoilla mutta niin on kuulemma tapana tehdä. Oma käyntini sisälsi muun muassa
yleisten tietojen läpikäynnin, diabetesarvojeni läpikatsomista sekä
sisätutkimuksen. Tuossa tutkimuksessa lääkäri tunnusteli kohdunsuuta että kaikki
oli kunnossa. Ja hän tunsikin vauvan pään olleen laskeutunut. Sitten oli
ultrauksen vuoro. Ensin hän tunnusteli mahan päältä ja kylkiluiden kohdalta.
Siltä istumalta hän pystyi sanomaan ettei vauva ole ainakaan nelikiloinen.
Ultraus varmisti asian ja painoarvio oli sillä hetkellä 3100-3200g. Samalla katsottiin vauvan asentoa ja siinäpäs
se yllätys sitten tulikin kun lääkäri totesi vauvan olevan istuvassa asennossa
eli ns. perätilassa. Tehdessään sisätutkimusta ja tuntiessaan vauvan ”pään” hän
olikin tuntenut vauvan pepun. Sikäli hyvässä asennossa vauva oli että jalat
sojottivat viistosti ylös eli hän oli ikään kuin linkkuveitsi asennossa. Tämä
asento oli kuulemma yksi suotuisimmista perätila synnytysasennoista vauvan
kannalta.
Lääkäri kertoi mitä tämä perätila tarkoitti ja
suostumuksellani yritti kääntää vauvaa, mutta ei siinä onnistunut koska vauva
oli jo laskeutunut. Siinä vaiheessa lääkäri kertoi muutamista
synnytysvaihtoehdoista. Hän kysyi omaa halukkuuttani alatiesynnytykseen ja
koska olin valmistautunut siihen oli vastaukseni myönteinen. Perätilalapsen voi
siis synnyttää myös alakautta. Ensin piti kuitenkin vielä varmistaa oma
lantioni tilavuus ja sain ajan magneettikuviin seuraavalle viikolle. Se
ratkaisisi kaiken. Toinen vaihtoehto oli sektio jota en oikein halunnut edes
ajatella. Leikkaushan on aina riskialttiimpi joten pidin siitä lähtien peukkuja
pystyssä että voisin synnyttää alateitse.
- Massukuva Rv 36+4-
- Massukuva Rv 36+4-
Tutkimusarvoja viikolta
36+4:
Paino: 84,4 kg
RR: 115/76 p. 89
HB: 124
Sikiön sydämen syke: 140
Sf-mitta: 34,5cm