perjantai 8. elokuuta 2014

" Minne tuuli kuljettaa..."

Heipä Hei !

Täällä puhaltavat uudet tuulet tän mimmin elämässä. Ja ei, perheenlisäystä ei ole tulossa ( kuten aikaisemmassa postauksessa oomoilin).



Olen viime aikoina pohtinut kovasti tekemisiäni ja tekemättäjättämisiäni ja olen tullut siihen tulokseen, että nyt täytyy kokeilla jotain muutakin. Olen perustanut yrityksen jota teen lapsen hoidon ja osa-aikaisen työni ohella. Tarkoitukseni on tämän yrityksen kautta pitää yllä hankittuja taitoja ja tietopohjaa mikä ei onnistu nykyisessä työssäni koska työtehtävät ovat erilaiset. Olen aina rakastanut luovaa tekemistä ja ongelmanratkaisua. Tämä yritykseni on kuin unelmaduuni tuosta kaikesta mitä olen fiilistellyt vuosien ajan. Monen, monen vuoden ajan olen halunnut tehdä omaa, mutta pelko pärjäämisestä ja muista käytännön asioista ovat estäneet minua ryhtymästä toimeen. Monen mutkan ja töytäisyn kautta olen pistänyt paperit PRH:lle ja odottelen nyt nimeni rekisteröintiä. Pitäkää peukkua että saisin laittamani nimen, se nimittäin iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tämän blogin kohtalosta en vielä osaa sanoa mitään. Tulenko tätä päivittämään ollenkaan, on sellainen kysymys joka on vielä auki. Haaveissa on blogi joka käsittelisin yrittäjyyttä äidin näkökulmasta sekä perhe-elämän ja kaiken muun yhdistämistä. Mutta edetään nyt asia kerrallaan ja odotellaan prh:n päätöstä.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Avautumista..

Nyt on pakko saada avautua..
Mulla on ollu muutaman päivän ajan aivan karmeen huono olo, sellainen ällötysolo joka tuntuu mahan pohjassa asti ja mun navan yläpuolelta on tuntunu (selvät) nippailut..Niin, ja
menkkojen alkamista saan odotella vielä ainakin kaksi viikkoa. Ei vitsit sentään..

Kieltämättä on tässä viime aikoina tullut ajateltua että olisi mukava saada jäbälle kaveri, mutta että näin äkkiä ja yllättäen..Tuossa just aiemmin viikolla suunnittelin, että rupean ottamaan ja järjestämään itselle aikaa jotta pääsen kuntosalille. Mun kroppa janoaa niin kamalasti salitreeniä ja terveellistä ruokavaliota. 

Sillon kun jäbä ilmoitti tulostaan ja ennen kuin menkkojen piti alkaa, niin mulla oli pahaa oloa muutaman kerran, mun polvi tuli kipeäksi ja mun rinnat alkoivat tuntua kipeiltä. En muista, että oliko mulla jotain nippailuja..



Vähän jännittävää, kun tuossa aikaisemmin keväällä katsoin tarotkortteja muutamaan otteeseen niin aina tuli äitiyskortti..Ja anoppi sanoi tässä muutama viikko sitten, että oli nähnyt unta siitä että kerrotaan raskaudesta.

Kahtotaas nyt, että miten käy. Viimeistään kolmen viikon päästä tiedetään asian laita paremmin.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Irtiotto arjesta




Mun mielessä kyti ajatus vauvavapaasta viikonlopusta jo parisen kuukautta sitten. Ajattelin, että on hyvä totuttaa sekä jäbä että itseni siihen ettei jompikumpi ole aina seurassa, koska joskus sitä haluaa olla kahdestaan iskän kanssa tai ihan vaan kavereiden kanssa.

Tässä tapauksessa mä olin mun kaverin kanssa liikenteessä. Me suunniteltiin ja soviteltiin aikatauluja ja mietittiin että mihinkä sitä voisi lähteä ; tällainen äiti-ihminen ja toinen elukka-ihminen. Haluttiin eka ulkomaille mutta raha ja matkan pituus tuli lopulta vastaan. Sitten päätettiin että johonkin kylpylään Suomessa. Niimpä me ajateltiin jättää rahamme kauniiseen ja rauhalliseen Savonlinnaan.




Ei muuten tarvinnut katua päätöstä. Booking.com tarjosi varsin edullisen majoituksen aamiaisella ja järvinäkymällä Savonlinnan keskustaan päin. Kahden yön majoitus tuli maksamaan Spa Hotel Casinolla 110€ ja siihen kuului myös kylpylän vapaa käyttö. Kylpylä itsessään ei ollut mikään suuren suuri vaan pieni ja intiimi. Perusallas, poreamme, lastenamme ja ulkoallas. Tuota ulkoallasta olisimme kokeilleet, mutta altaalle vievässä ovessa puhuttiin avannosta joten emme vilukissoina halunneet palelluttaa tassujamme..Allasbaarikin löytyi, mutta emme olleet niin janoisia että olisimme halunneet tilata sieltä mitään.



Omat eväät meillä oli muuten automatkalla mukana. Meillä oli sellanen 400km matka mikä taivallettiin, niin pitihän se pausseja pitää. Sitten kun vielä laitetaan kaks pennin venyttäjää yhteen niin ei muuta kuin kylmälaukku tulille ja mä tein edellisenä päivänä meille sandwichit, makaronisalaattia ja rocky roadia. Lisäksi keittelin kahveet ja tee vedet mukaan niin sanoisinko että kyllä me noilla kahvin ja leipien hinnoilla säästettiin parisenkymppiä. Oli ainakin omatekoisen makuista, meinaan ostettiin sitten kaupasta tulomatkalle leivät niin ai ai ai sitä lisäaineiden määrää ja mikä maku..Phyyh..vaan kylläpä sitä syö nälkääsä vaikka männynkäpyjä :D





Ihanan rentouttava viikonloppu saatiin aikaiseksi. Mä varasin meille etukäteen muutamia hoitoja molemmille päiville. Yksi hoito oli kuumakivihieronta ja toinen oli mentaalinen hoito  elämäntaitovalmennusta. Molemmat tuli kyllä tarpeeseen. Sitten käytiin ulkona syömässä ja yhtenä iltana TÖRSÄTTIIN oikein kunnnolla ja pistettiin viiskymppinen sileeks..per syöjä !! Otettiin kyllä koko rahalla, yömyssyjä myöten ;) Mutta hauskaa meillä oli.  Kahdeltatoista oltiin jo hotellilla niinkuin tuhkimot ikään. Ei meitä baariloihin saanut. Väsytti niin kamalasti ettei ollut toista päätä. Onneksi matka hotellille ei ollut pitkä.


Tokihan me saatiin historiaakin mahtumaan meidän ohjelmaan, sillä tiedettiin että Olavinlinna sijaitsee Savonlinnassa. Viimeisenä päivänä ennen kotia lähtöä myö sitten kurvattiin Olavinlinnan läheiselle P-paikalle ja marssittiin linnan uumeniin. Liput maksoi 8e/henkilö johon kuului opastus, jos sattui olemaan paikalla kellon lyödessä tasatunnein. Hieno historia ja upea linna tuli meillekin tutuksi kierroksen aikana. Tässä loppuun muutamia hienoja kuvia linnasta;




 





perjantai 9. toukokuuta 2014

Kertakäyttökulttuuri





Taannoin esitetty ulkolinjan ohjelma ” Laitteiden ohjelmoitu kuolema”  muistutti taas tästä valloillaan olevasta ajattelutavasta tehdä tähän maailmaan huonokestoisia ja laaduttomia kodinkoneita ja pienlaitteita. Pahimmillaan laitteet eivät kestä edes muutamaa kuukautta kun jokin huono osa menee rikki. Eikö meidän kuluttajina ja ostajina pitäisi pystyä vaatimaan  kestäviä tavaroita? Ei ole mitään järkeä ostaa esimerkiksi puhelinta joka menee rikki puolentoista vuoden kuluttua ihan vain siksi, että se on tehty huonoista osista. Nämä rikki ohjelmoidut laitteet kuormittavat maapalloa turhaan ja saastuttavat sen maan maaperää mihin ne viedään tuhottavaksi.




Se joka keksi ajatuksen ns. kertakäyttötavaroista oli aika ovela. Muistan joskus nähneeni sellaisenkin dokumentin jossa joku keksi tehdä kestävistä sukkahousuista huonolaatuisia ja näin hän sai parannettua omaa myyntiä. Ei vain tämä keksijä osannut arvata loppuun asti millaisia seurauksia tästä tulee.  Nykyään tuntuu ettei millekään yritykselle riitä isokaan voitto vaan aina täytyy saada lisää ja lisää.. Ihminen on sitten ahne eläin. 



Meidän perheessä onneksi ajatellaan tavaroiden käyttöikää ja yritetään valita kaupasta laadukas tavara vaikka se vähän hintava olisikin. Minulla on itsellänikin periaatteena etten ostaisi halvinta sillä eihän halpuus ole mikään laadun tae eikä köyhän ( tai kenenkään muunkaan) kannattaisi ikinä ostaa halvinta tuotetta. Meillä oli vuoteen 2013 asti mummulta perinnöksi saatu kuvaputkitelkkari. Vieraat jotka meillä kävivät, kuittailivat meille että kyllä nykyään saa jo halvalla taulutelkkareita. Me emme nähneet syytä vaihtaa telkkaria uuteen ennen kuin tämä uskollisesti palvellut yksilö meni rikki eikä sitä saanut korjattua.

Anoppilassa on 30-vuotta vanhat jääkaappi ja pakastin sekä hella/kiertoilmauuni ja ne toimivat vieläkin aivan hyvin. Sähkön kulutus voi olla toista luokkaa kuin uusimmissa, mutta laadun kanssa näistä ei voi kilpailla. Jospa joskus vielä joku viisas kiinnittäisi näihin kestäviin ja laadukkaisiin tavaroihin huomiota ja aloittaisi niiden valmistuksen. 


Kuvat täältä:
www.flickr.com/photos/schmilblick/252772357
www.flickr.com/photos/70887333

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Karhunpoikasen tervehtymisvinkit, vink vink

Nyt on puolitoista viikkoa siitä kun flunssa iski mutta tauti on selkeästi helpottumassa. Vieläkin rohisee silloin tällöin mutta sitkeää tämä vaan on. Onhan se itselläkin välillä sitkeässä flunssa, mutta kovin avuttomaksi olon tuntee juuri ainokaisen kohdalla.


Itse olen yrittänyt helpottaa jäbän oloa  muun muassa ottamalla höyryhengitystä saunan miedoissa ja kosteissa löylyissä. Lisäksi olen pitänyt monena yönä raakaa sipulipussia pinnasängyssä, jotta se pitäisi liman juoksevana. Keittosuola tippoja olen tipautellut nenään ja pinnasängyn pääpuolta olemme nostaneet ylöspäin muutaman kirjan avulla. Yhtenä kertana yritin ottaa jäbän kanssa höyryhengitystä siten, että jäbä oli syöttötuolissa ja minä siinä vieressä. Iso kuumavesikippo ( johon laitoin carmolis-tippoja) eteen, mutta ei liian lähelle ja iso lakana meidän päälle. Jäbään tuo ei vaikuttanut mitenkään, mutta minulta kyllä aukesi nenä vaikka se ei edes tukossa ollutkaan ;) Itse olen pitänyt flunssan loitolla (tähän asti ainakin) syömällä maitohappobakteereja/ d-vitamiinia ja valkosipulia & sipulia ruuan seassa sekä välttämällä aika ajoin sokeria. Jos olo on alkanut tuntua flunssaiselle niin olen juonut kuumaa vettä hunajan ja carmolis-tippojen tai auringonhattu-uutteen kera tai keittänyt juotavaksi inkiväärijuomaa.

Nyt olen muuten saanut nukuttua kaksi mahtavaa yötä ilman yöherätyksiä ( Wuhuuu). Aivan superia :D

Ihanaista viikonloppua. Nauttikaa aurinkoisesta säästä :)

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Karhunpoika sairastaa



Viimeksi noin kuukausi sitten pienokaisemme sairasti viiden päivän kuumeen ja pienen räkätaudin. Nyt tämä räkätauti tuli uudestaan. Kuumetta ei ole ollut kuin yhtenä päivänä alle 38 astetta. Tuo räkätauti on vaan niin ikävän kuuloista. Ja se on het sellanen räkätauti että sitä on kaikkialla..

Itse sairastaisin mielihyvin toisen puolesta kaikki taudit, mutta minkäs teet. Jos on tullakseen niin kai ne flunssat on vaan sitten sairastettava. Itse olen tässä yrittänyt ynnäillä että mistä ihmeestä tuo on oikein peräisin.. Yksi päivä kävimme leikkipuistossa katsomassa muita lapsia ja vähän keinumassa. Päällä oli lämpimästi vaatetta mutta ilma oli auringosta huolimatta kolean tuulinen. Ajallisesti emme siellä olleet kauaa, mutta mistäs sen tietää kuinka nopeasti kolea tuuli tekee pahojaan hengitysteille ? Toista versiota olen myös mietiskellyt; jäbällä on nyt alhaalla kaksi hammasta mutta kuolaaminen ja kaiken järsiminen on alkanut uudelleen, eli täytyy seurata onko ylös tulossa uusia hampaita.

Joku sanoi että ennen kolmea ikävuotta lapsi ehtii sairastaa monet monet flunssat ja muut sairaudet. Ja sitä vaan kerätään vastustuskykyä tulevaisuutta varten. Täytyy sanoa, että se ei paljon lohduta kun on nukkunut useampana yönä vain pieniä pätkiä ja väsymys painaa jokaisena päivänä päälle. Eilen oli tosin ihana päivä ja sain purettua väsymystä pois. Otettiin koko sakki vaatimattomat kolmen tunnin päikkärit lääkärissä käynnin jälkeen :) Ihana fiilis. Ei laitettu kelloa herättämään vaan nukuttiin niin kauan kuin mieli teki. Oltiin me oltu kyllä väsyneitä.

Lääkärissä käytiin ihan vaan tarkistuttamassa jäbän korvat ja keuhkot. Jäbä oli jo monena päivänä haronut oikeaa korvaansa mutta se johtuikin vaikusta (noloa ). Onneksi ei ollut korvatulehdusta. Yhdellä tuttavan lapsella ( 4:vee) on korvatulehduskierre ja voi itku kun se on inhottavaa..Korville on tehty kaikki mitä voi, ne on leikattu ja putkitettu mutta niin vaan korvatulehdus vaivaa aika ajoin. Se on kyllä sellainen rumba jonka itse haluaisin välttää.

Pysytelkäähän terveinä ja varokaa näitä petollisia kevään ilmoja, sillä vaikka aurinko paistaa ei se aina tarkoita lämmintä ilmaa.

( kuva lainattu)


keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Mietteitä



                                                             - Tonttu Tomera :) -


Heippa kaikille. Viime kerrasta on vierähtänyt tovi ja tähän väliin on mahtunut kaikkea kivaa, niin joulun vietot ja uuden vuoden vastaanotot kuin vauva-arjen ja työssä käynnin yhdistämistäkin.
Tämä aika oman lapsen kanssa on ollut jollain tavalla heräämistä ja henkistymistä ( onkohan tuo edes mikään sana? ).  Arki sellaisenaan kuin se on, tuo mieleen omaa lapsuuttani pala palalta ja käymään niitä asioita läpi. Mieleen tulee myös ne asiat joita en haluaisi toistaa ja jotka haluan tehdä toisella tavalla oman lapseni kanssa.



Huomaan, että nämä mietteet ovat olleet yllättäviä ja huomaan jollain tavalla olleeni tiedostamattani katkera ja pettynyt miten jotkin asiat ovat menneet. Kävin viime syksynä enkelimeditaatiossa, jossa nostin kortin jossa sanottiin, että minun pitäisi antaa anteeksi  ( huomattakoon, että kortteja joita nostin oli neljä ja kolmessa oli tämä sama teema!!!). Ensin en ymmärtänyt tätä viestiä ollenkaan. Miksi minun pitäisi antaa anteeksi ja kenelle? Suurin piirtein tuhahdin, että melkoista tuulesta temmattua tämä oli. Sitten aloin miettiä syvemmin, sillä onhan jokaiselle elämän varrella tapahtunut sellaista minkä soisi annettavan anteeksi. Tällaisia asioita on ainakin minulle tapahtunut. Nyt näiden pienten palasten loksahdeltua paikoilleen, ymmärrän kenelle minun tällä hetkellä pitäisi antaa anteeksi.

 Muutenkin tämä vauva-arki ja eräänlainen pysähtyneisyys omassa elämässä ovat pistäneet minut miettimään sitä, millainen haluaisin olla tulevaisuudessa, vuoden- viiden vuoden- kymmenen vuoden päästä. Se millaisena koen itseni nyt, kun vuosia tulee lisää ja millaisena haluaisin itseni nähdä myöhemmin, avaavat silmiäni tekemään nykyiselle tilanteelleni jotain. Jokaisellahan on jotain parannettavaa itsessä. Minulla ne asiat ovat sekä henkisellä puolella että fyysisellä puolella. Tällä hetkellä näen itseni jotenkin rähjääntyneenä ja väsyneenä kun taas haluaisin olla energinen, hyvinvoiva ja elämää nauttiva. Haluaisin myös laihtua. Jotta voisin laihtua terveellisesti haluan oppia syömään hyvää, ravintorikasta kotiruokaa säännöllisesti ( jolloin myös lapseni saa tämän mallin) ja liikkua säännöllisesti sekä monipuolisesti. Toinen asia johon haluan panostaa ja kiinnittää huomiota on tämä henkinen hyvinvointi. Aiheena tämä on hyvin laaja-alainen enkä tässä kohtaa voi sitä kauheasti avata, mutta pintaraapaisuna voin kertoa, että haluan nähdä itseni moniulotteisemmin kuin mitä nyt näen. Uskon henkisiin lakeihin, enkeleiden olemassa oloon ja karmaan. Miksi sitten uskon näihin? Koska olen itse kokenut sellaista mitä en pysty tieteellisesti selittämään… Mutta nyt, seuraavaan kertaan Murut.




( kuva lainattu täältä: www.hd2wallpapers.com  )