lauantai 12. huhtikuuta 2014

Karhunpoikasen tervehtymisvinkit, vink vink

Nyt on puolitoista viikkoa siitä kun flunssa iski mutta tauti on selkeästi helpottumassa. Vieläkin rohisee silloin tällöin mutta sitkeää tämä vaan on. Onhan se itselläkin välillä sitkeässä flunssa, mutta kovin avuttomaksi olon tuntee juuri ainokaisen kohdalla.


Itse olen yrittänyt helpottaa jäbän oloa  muun muassa ottamalla höyryhengitystä saunan miedoissa ja kosteissa löylyissä. Lisäksi olen pitänyt monena yönä raakaa sipulipussia pinnasängyssä, jotta se pitäisi liman juoksevana. Keittosuola tippoja olen tipautellut nenään ja pinnasängyn pääpuolta olemme nostaneet ylöspäin muutaman kirjan avulla. Yhtenä kertana yritin ottaa jäbän kanssa höyryhengitystä siten, että jäbä oli syöttötuolissa ja minä siinä vieressä. Iso kuumavesikippo ( johon laitoin carmolis-tippoja) eteen, mutta ei liian lähelle ja iso lakana meidän päälle. Jäbään tuo ei vaikuttanut mitenkään, mutta minulta kyllä aukesi nenä vaikka se ei edes tukossa ollutkaan ;) Itse olen pitänyt flunssan loitolla (tähän asti ainakin) syömällä maitohappobakteereja/ d-vitamiinia ja valkosipulia & sipulia ruuan seassa sekä välttämällä aika ajoin sokeria. Jos olo on alkanut tuntua flunssaiselle niin olen juonut kuumaa vettä hunajan ja carmolis-tippojen tai auringonhattu-uutteen kera tai keittänyt juotavaksi inkiväärijuomaa.

Nyt olen muuten saanut nukuttua kaksi mahtavaa yötä ilman yöherätyksiä ( Wuhuuu). Aivan superia :D

Ihanaista viikonloppua. Nauttikaa aurinkoisesta säästä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti