sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Rv 38-40 ja Synnytyskertomus



Rv 38-40

Kerron lyhyesti viimeisistä viikoistani raskaana ennen kuin alan kertoa synnytyskertomusta.
Tuon synnytystapa-arvion jälkeen meni viisi päivää kun huomasin, että limatulppa lähti liikkeelle. (Niin, kaippa se oli sitten liikaa herkälle mielelleni..?) Sitä vuosi useampana päivänä ja soittelin jo synnyttäneille ystävilleni ja kyselin, et ” Hei, miten teillä lähti synnytys käyntiin ja huomasitko limatulpan irtoamista” Useampi sanoi, että limatulpan irtoamisesta synnytys käynnistyi 5 päivän sisällä. Arvatkaapa tuliko tälle mammalle kiire pakata se hemm.. skatin sairaala bagi. Onneksi sentään olin pessyt vauvan vaatteet jo paljon aikaisemmin joten sitä touhua ei ollut edessä, mutta pitihän niitä vaatteita tietenkin katsoa sinne laukkuun. Sitten vain odottelin..eikä mitään tapahtunut.
Lääkäristäkin ehdittiin soittaa magneettikokeen tuloksia ja niistä ilmeni, että minulla olisi liian ahdas lantio perätilaisen lapsen alatiesynnytykseen joten sain ajan sektioon. Se tulisi olemaan päivää ennen laskettua aikaa. Posti toi myös kirjalliset ohjeet miten menetellä vuorokautta ennen sektiota ja mitä sektiossa tulee tapahtumaan.

Synnytyskertomus

Rauhassa saimme odotella synnytyspäivään, sillä mitään lieviä supistuksia kummempia juttuja ei minulle tapahtunut. Nuo supistelutkin olivat minulla sellaista menkkamaista jomotusta alaselässä ja joskus alavatsassa. Noihin ei tarvinnut koskaan mitään särkylääkettä ottaa vaan selvisin aina lämmitetyllä kaurapussilla.
Sairaalasta saaduissa ohjeissa luki, että sektioon piti mennä ravinnotta ja juomatta  6h. Ilmoittautumisaika minulla oli 6.30 aamulla. Onneksi sain nukuttua jotenkuten yöllä, sillä pelkäsin, ettei unta tule ollenkaan kun niin jännitti illalla. Aika hiljaisissa ja jännittyneissä fiiliksissä olimme aamulla. Minä en muuta tehnyt kuin puin vaatteet päälle ja pesin hampaat ja kasvot. Ennen lähtöä otimme viimeisen masukuvan ja sittenpäs riensimmekin autoon. Aamu oli todella kaunis, sillä pilviä ei ollut missään ja lämmintä oli jo aamutuimaan niin paljon, että minä olisin läkähtynyt autoon jollei autossa olisi ollut ilmastointia. Matkaa meillä oli sairaalaan sellaiset 100 km.


Sairaalaan saavuttuamme ilmoittauduin hoitajille ja siitäpäs se valmistautuminen alkoi. Katsottiin ensimmäisenä vauvan tila ja edelleen hän tykkäsi olla pepullaan. Sen jälkeen pääsin tutustumaan huoneeseeni ( minulla oli käytössäni oma huone) jossa hoitajat kyselivät mm. hätäkastenimiä. Sitten minä menin toisen hoitajan ja mieheni meni toisen hoitajan mukaan. Katsoimme minulle sairaalavaatteita ( vaalean vihreä äitiyspaita, vaalean punainen aamutakki ja alushousut ja kengät) ja hoitaja otti jaloistani mitat tukisukkia varten. Sitten hoitaja mittasi verenpaineeni, ajoi bikinikarvoitusta pois sektiohaavaa varten, kertoili juttuja ja antoi minulle jotakin lääkettä joka taisi olla mahalaukkua varten. Sitten minut laitettiin käyrille jossa katsottiin, että lapsikin voi hyvin. Sen jälkeen sain vielä mahalaukun happoja nautraloivaa sitraattimikstuuraa ( shottilasillinen)ja hoitaja kävi pukemassa minulle tukisukat jalkaan. Yksi kätilöistä kävi laittamassa minulle jonkin muovisen systeemin tuohon käteeni johon voi sitten laittaa tippoja ja muita putkia sekä lisäksi minulle laitettiin kestokatetri ( ei ollut niin paha kuin mitä odotin). Lääkäri kävi tervehtimässä meitä ja toivotti tervetulleeksi sairaalaan. Sen jälkeen odotimme milloinka pääsisimme leikkaussaliin. Noin. 15 minuutin odottelun jälkeen hoitaja tuli hakemaan minua.


Leikkaussalissa oli muutamia henkilöitä meidän lisäksemme. Muun muassa hoitajia ( varmaankin leikkausavustajia) ja anestesialääkäri. Hän yritti antaa minulle spinaalipuudutetta mutta minä aina vaistomaisesti vedin selän pois piikiltä. Niinpä hän joutui antamaan minulle ensin puudutteen iholle jonka jälkeen hän sai annettua sen spinaalipuudutteen. Sen jälkeen odotimme muutaman minuutin jotta puudute alkoi vaikuttaa. Sillä välin muu henkilökunta viritteli sermiä eteeni etten nähnyt mitään. Toiset ympärilläni laittoivat minut tippaan ja toiseen käteeni laitettiin verenpainemittari.  Mieheni oli minun pääni puolella. Hänelle annoin käskyn räpsiä kuvia ja videokuvia niin paljon kuin vain ehti.


Kun anestesialääkäri varmisti etten tuntenut mitään aloitti lääkäri oman työnsä. Jännityksellä odotin mitä tulee tapahtumaan ( ja tunnenko minä esim. kipua) ja milloin kuulemme omasta tulokkaastamme. Pian, noin viisi minuuttia tuosta rääkäisi ihana sammakkopoikamme ja saimme nähdä hänet pikaisesti kätilön sylistä ennen kuin hän vei pienokaisemme tarkistettavaksi.
 Kyllä siinä purkautui kaikki paineet ja huolet kyyneliin pienokaista kuunnellessa. Isä sai mennä pesemään ja pukemaan lasta kun minä jäin kursittavaksi. Puolisen tuntia sain vielä makoilla siinä ja jossain loppuvaiheilla minulle tuli oksettavan huono olo. Se tosin helpottui heti kun sai oksentaa. Muutoin kaikki meni hyvin ja sain antibioottia suoneen. Minut vietiin heräämöön toipumaan. Siellä ollessani aloitin lääkekuurin. Minun piti ottaa kaksi lääkettä aamuin illoin särkyyn ja tulehdukseen.


Odotin jo malttamattomana milloin näkisin oman vauvelini. Oli niin raastavaa olla heti erossa toisesta. Tunnin tai puolentoista tunnin päästä sain nähdä hänet. Siinä samassa mieheni kertoili miten oli kylvettänyt vauvaa ja miten aika oli mennyt. Hän myös kertoi, että oli ilmennyt jotain erikoista vauvassa eikä ollut siinä varmaa kuinka vakavasta tilasta oli kyse. Lastenlääkäri oli tarkastanut vauvan ja oli tehnyt hänelle diagnoosin nimeltään hypospadia. Se tarkoitti virtsaputken kehityshäiriötä jossa virtsa-aukko sijaitsee peniksen alapuolella. He olivat tarkkailleet vauvan virtsaamista ja jos vauva ei olisi saanut virtsattua olisi miehelläni tullut lähtö yliopistosairaalaan. Onneksi pissi oli kuitenkin lentänyt ”kaaressa” joten ei pojalla mitään hätää ollut.


Kaiken kaikkiaan kaikki meni paremmin kuin hyvin. Heräämöstä päästyäni omaan huoneeseeni tunsin kuinka kipu hiipuili vartalooni ja pyysin särkylääkettä. Sain kipupiikin joka vaikutti lähes heti tehden oloni väsyneeksi ja rennoksi. Sain ohjeita miten nousta sängystä haavaa vahingoittamatta. Heti ensimmäisen päivän iltana kävinkin pystyssä sillä hoitajat kannustivat nousemaan pystyyn ja aloittelemaan kävelyä. Seuraavana päivänä mieheni tuli ja pääsimme perhehuoneeseen yöksi. Vieraitakin saimme, sillä molemmat mummit ja ukit tulivat käymään sairaalassa meitä katsomaan. Yhteensä vietimme sairaalassa viisi vuorokautta ja sinä aikana saimme hyviä vinkkejä imetykseen ja vauvan hoitoon. Tähän lopuksi haluan ilmaista ison kiitoksen Oulaskankaan sairaalalle ja henkilökunnalle ihanasta hoidosta ja hoivasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti