maanantai 28. toukokuuta 2012

Pääsykoe



Edellisenä päivänä saavuin Kuopioon pitkän työpäivän jälkeen. Ensimmäinen ja tärkein asia Kuopiossa oli TietoTeknia rakennuksen löytäminen missä koe järjestettiin. Oli aivan mieletön fiilis nähdä rakennuksen ovessa lappu - Pääsykoe Hammaslääketiede. Sen verran hektinen päivä oli kyseessä, että en päässyt nukkumaan kuin vasta yhden aikaan yöllä.




Aamulla piti herätä kuudelta jotta ehti aamupalalle seitsemään ja siitä sitten jännittämään kokeen alkamista itse paikan päälle. Hienosti toimi järjestelyt ja opasteita oli tarpeeksi. Kello oli kymmentä vaille yhdeksän kun pääsimme luokkaan. Käytännön asioista sen verran, että reput piti jättää luokan eteen ja ainoastaan eväät, kirjoitusvälineet ja henkilötodistuksen sai ottaa omalle paikalle joka osoitettiin. Minä olin mukavalla paikalla takarivissä.


Ennen papereiden kääntämistä kävimme läpi käytännön asioista kuten milloin saa lähteä aikaisintaan kokeesta jne. Heti kun kello löi yhdeksän, käänsimme laput ja saimme ohjeeksi liimata saamamme nimitarralaput jokaiselle kokeen sivulle. Meistä pidettiin siis hyvää huolta silläkin saralla, sillä valvova henkilökunta oli oikein positiivista ja leppoisan tuntuista porukkaa.

Ensimmäisen puolen tunnin aikana selasin kokeen läpi ja katsoin miltä se tunnetti. Järkytystä ei tullut mutta heti ajattelin että aika tyhjän paperin saan viedä takaisin. Tehtäviä oli 16 kpl, jossa pääpaino oli fysiikassa ja kemiassa. Biologiasta ei ollut kuin neljä tehtävää; naisten kuukautiskiertoa käsittelevät kysymykset, tekstikappaleen täydentäminen puuttuvilla sanoilla, otsonista kertomista ja kokeessa olevan kuvan numeroitujen rakenteiden nimeäminen ja tehtävät. Tuo kuva on vieläkin arvoitus, sillä en ole saanut selville mitä kuva esittää.  Heti alkuun oli pitkä aineistotehtävä jonka vastaukset laitettiin erilliselle optiselle lomakkeelle. Tämän tekemiseen minulla meni kaksi tuntia. Loppuajan käytin niihin tehtäviin joihin osasin vastata. Tuossa huomasin kuinka laskurutiinin puuttuminen oli piiiitkä miinusasia. Kemiasta en muistanut kuin helpot ja yksinkertaiset kaavat, mutta niitä ei kokeessa tarvinnut paljoa käyttää. Kokeen jälkeen oli helpottunut olo. Ei tarvitse enää lukea tai tuntea syyllisyyttä siitä ettei ehdi lukea.  Pers’tuntumalta voin sanoa etteivät ovet aukea syksyllä, mutta tuolla osaamisella ei vielä tarvitsekaan.  Tapahtumasta jäi kaikin puolin positiivinen fiilis ja rupesin jo mielessäni suunnittelemaan ensi kevään mahdollista etenemissuunnitelmaani. Ensin pidän kuitenkin kesän taukoa tästä asiasta.  


3 kommenttia:

  1. Tarkoitat varmaankin sitä kuvaa kasvin varresta (puuosa, nilaosa ja jälsi:)

    VastaaPoista
  2. Just sitä. En vaan löytänyt sitä pikaisella selauksella kirjoista..pitää vissiin vielä katsastaa..harmittaa etten keskittynyt enempää muuhun biologiaan kuin ihmisosioon.

    VastaaPoista
  3. Sama täällä tuon eliö- ja kasvibilsan suhteen... Sen lukematta jättäminen oli tietoinen riski, joten siinä mielessä ei pitäisi harmittaa. No, harmittaa silti.

    VastaaPoista