lauantai 4. helmikuuta 2012

Käsitöiden ihanuuksia..






Mikäpä ihanampaa tällaisilla pakkaskeleillä kuin käpertyä lämpimän viltin alle suunnittelemaan ja toteuttamaan käsitöitä.  Minä olen sellainen käsityöihminen jolla on yhtä aikaa monta käsityöprojektia työnalla ja siitä ne sitten valmistuvat yksitellen. Innostun helposti uusista ideoista joita lähen yhtä innokkaasti toteuttamaan. Joskus tällaiset innostuspuuskat laantuvat ja työt jäävät nurkkiin odottelemaan uutta inspiraatiota. Tämä ei suinkaan haittaa minua vaan se on osa minun höpsöä luonnettani.

Tällä hetkellä minulla on työn alla yhdet villasukat ( jotka ovat melkein valmiit ) ja kahdet lapaset. Lisäksi suunnittelin että tekisin muutamalle ystävälleni jonkin käsityöaiheisen lahjan ystävänpäiväksi.
Tällä viikolla sain valmiiksi tällaisen ristipistotyön. Tämä sopisi vaikka kirjanmerkiksi. 


sekä muutamat solmutyöt tasosolmuista. Nämä rannerenkaat ja avaimenperä on tehty mustasta tekonahkanyöristä ja lasihelmistä. 




Viikolla olen herkutellut ihanaisella kermakaakaolla sekä nami nameilla, jotka ovat vieneet pahinta sokerin tuskaani. Onneksi tänään saa sitten herkutella ja niinpä teinkin pitkästä aikaa vohveleita



Tämä viikko on ollut turhan lepsu lukemisen suhteen. Päivitin lukusuunnitelmaani siten, että luen pääasiassa fysiikat ja kemiat maaliskuulle asti. Tämän jälkeen olisi tarkoitus siirtyä biologian pariin sekä harjoitella lisää fysiikkaa ja kemiaa. Huomasin että fysiikka ja kemia tarvitsevat ekstra aikaani ja luulen että pääsykoe painottuu aikalailla näihin, joten ehdin kyllä käydä biologian osuuden myöhemmin läpi ( I think..).  Jokin pöpö tekee tuloaan joten olen ottanut iisimmin urheilun suhteen. Ja jos totta puhutaan niin ei tuonne ulos hirveästi ole asiaa näillä pakkasilla. Kuntosalilla ajattelin kuitenkin käydä tänään tekemässä pienen treenin. 



Okei, takaisin sorvin ääreen. Hyvää viikonloppua kaikille !







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti