maanantai 30. tammikuuta 2012

Uuden vuoden lupausten lunastaminen

Yksi niistä oli painon pudottaminen ja toinen säännöllinen liikkuminen. Siispä nyt
käynnistyi kolmas viikko terveellisellä ruokavaliolla ja säännöllisellä liikunnalla höystettynä. Kuulostaa hyvältä, eikö?


Minulle tämä terveellinen ruokavalio tarkoittaa ruokaympyrän mukaista syömistä, eli normaalia kotiruokaa, paljon kasviksia ja hedelmiä, kuitua ja rasvoja sopivassa suhteessa. Kerran viikossa on sitten herkuttelupäivä. Ainakin toistaiseksi se on toiminut ja herkuttelu on jäänyt vain siihen yhteen päivään, vaikka vähän pelkäsin että saattaisin lipsua.






Lipsumista on mielestäni ehkäissyt se, että olen syönyt säännöllisesti 3-4 tunnin välein. Muutaman kerran tuo väli on päässyt liian pitkäksi ja heti kun verensokeri laski, huomasin miten alkoi tekemään mieli makeaa. 
Yksi ongelmakohta ruokavaliossani on hyvien rasvahappojen saaminen. Sitä olen yrittänyt parantaa lurauttamalla rypsiöljyä milloin mihinkin.  Parhaiten se toimii salaatin kanssa, mutta olen laittanut sitä myös leivän päälle voin (oivariinin) sijasta.



Liikunnan suhteen olen tehnyt sellaisen ohjelman jossa pääpaino on kuntosaliharjoittelussa sekä aerobisessa liikunnassa. Pyrin käymään salilla kolme kertaa viikossa sekä kävelemään kaksi kertaa viikossa. Salitreenit kestävät 30-60min ja kävelyt vähintään 30 min. Silloin tällöin käyn myös uimassa tai vahvakuulassa. Omalta paikkakunnaltani löytyy aamu-uinti mahdollisuus joten olen ennen töihin menoa käynyt ensin salilla ja sen jälkeen uimassa. Ei voisi paremmin työt alkaa.

Tähän mennessä painoa on pudonnut -1,4 kg. Vaakalla käyn kerran viikossa ja mittanauhamitat otan kerran kuussa. Enemmän painoarvoa annan mittanauhalle kuin vaakalle, koska paino heiluu jonkin verran viikosta toiseen, kun taas mittanauha tulokset ovat pysyvämpää sorttia.

Liikunnallista viikkoa kaikille !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti