sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Pillerin pyörittäjä

Viimeisten 13-vuoden ajan ovat e-pillerit kuuluneet vahvasti elämääni. Aloitin niiden syömisen seurustelun myötä 17-vuotiaana, pakosta. Tapahtumat lähtivät nimittäin pyörimään siten, että menin hakemaan terveyskeskuksesta katumuspillereitä varalta, koska kumi oli mennyt rikki ( voi kamala sitä nolouden määrää!! ). Siellä sairaanhoitaja ilmoitti minulle, että hänen täytyy ilmoittaa asiasta neuvolaan ja minun täytyy käydä siellä saamassa ehkäisyneuvontaa!!..JEP!  No ei siinä mitään, neuvolan täti esitteli vaihtoehtoja ja päädyin e-pillereihin vaikkakin epäilin niiden toimintaa ihan suotta. Siitä asti ovat melianet olleet mun parhaat kaverit. Toimineet hyvin, ei epämääräisyyksiä, kaikin puolin ok:t. 10-vuoden kohdalla oli joitain oireita joista en tykännyt. Ikään kuin kroppa olisi saanut niistä tarpeekseen, jokin hylkimisreaktio tai muuta joka sitten meni ohitse ( olisi varmaankin pitänyt uskoa kroppaa ja lopettaa jo silloin..).



En ole aikaisemmin pitänyt pillereistä edes minkäänlaista taukoa vaan syönyt niitä ohjeen mukaisesti. Vuosien saatossa olen kuitenkin ruvennut kyseenalaistamaan niiden vaikutuksia ihmisen elimistöön ja psyykeeseen. Kuitenkin jokainenhan on yksilö. Joten kuka tietää millä tasolla ne vaikuttavat juuri sinuun kun niitä syö vuosikymmeniä? Sanotaan, että ne eivät vaikuta lapsien saantiin mutta mitä ovat ne tarinat uinuvista munasarjoista tai primäärisestä lapsettomuudesta?  Molemmilla vanhemmalla on siis asiat kaikin puolin kunnossa mutta silti lasta vain ei ala kuulua. Mietinkin asiaa omalle kohdalleni, että sitten kun liputamme asialle vihreää valoa ja ikää tulee silloinkin olemaan paljon, on hyvä tietää jo tässä vaiheessa omien munasarjojen tila kuin sitten, kun on vauvakuumeen kourissa ja mitään ei tapahdu. Nyt asialle ehtii tehdä  jotain ja valmistautua tulevaa varten ( tämä on ns. ennakoivaa kunnossapitoa insinöörikielellä ;) 



Monelle tutulle on käynyt niin etteivät oikeat kuukautiset ole tulleet esimerkiksi puoleen vuoteen. Usealla on ”dignosoitu” uinuvat munasarjat. Jokainen reagoi pillereihin ja niiden lopettamiseen omalla tavallaan. Siksi onkin ollut mielenkiintoista nähdä miten niiden lopettaminen on vaikuttanut minuun. Itsellä lopettamisesta on kulunut nyt päälle kuukausi ja odotin lähinnä että:
 a.) kuukautisia ei tule
 b.) finnejä alkaa ilmestymään iholle 
c.) mielialan vaihtelut
d.) jotain muuta odottamatonta


So far olen saanut todeta, että oma munasarjojen toiminta on normaalia, muutama finni on tullut iholle mutta lähinnä rasvaisen ruuan syömisestä ja mieleni on pysynyt tasaisena. Ei siis mitään mullistavaa draamaa. En tiedä pitäisikö olla iloinen vai pettynyt. Varovainen saa nyt ainakin olla. Pitänee tehdä iso kortsutilaus verkkokauppaan niin riittää vähäksi aikaa eikä tarvitse nolostella kaupan kassalla  ;)

Opiskelurintamalle kuuluu ihan hyvää. Luen aina kun siihen on aikaa ja voimia. Tekemästäni aikataulusta olen myöhässä mutta aikaa pääsykokeeseen on kuitenkin hyvin. Tänään tein sitten päätökseni hakupaikan suhteen:



 


 Haen siis Kuopioon hammaslääketieteen linjalle. Ihanaa..
Muistakaahan muutkin hakijat, että hakuaikaa ei ole enää jäljellä kuin parisen viikkoa. Niin se aika vain menee.





Kuvat lainattu täältä
http://www.hkapi.hk/medicine_detail.asp?mid=66
http://collegecandy.com/tag/angry/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti