keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Ystävällinen Pärnu

Tämä postaus kertoo reissusta kylpyläkaupunki Pärnuun joka toteutettiin keväällä 2010. Matka tehtiin mieheni työporukan kanssa. Itse matkoihin meillä meni melkein vuorokausi, sillä linja-auto kyytimme lähti aamulla klo:05.30 ja saapui Pärnuun klo: 20.00. Välissä oli kahden tunnin laivamatka. Olimme hotelli Terviksessä, joka oli luokiteltu neljän tähden hotelliksi mitä oli kyllä aika vaikea uskoa.









Huoneessamme ei ollut ollenkaan ilmastointia (onneksi sentään parveke löytyi) ja se oli huono homma, koska Pärnuussa oli hellekelit. Sisällä huoneessa lämpö kohosi päivittäin +30 asteeseen ja nukkuminen yöllä oli todella tukalaa. Sanoimmekin respassa, että vaikka me olemmekin suomalaisia niin emme millään haluaisi saunassa nukkua. Kaikki huoneen/ hotellin ”lisävarusteet” maksoivat, mikä oli yllätys. Yleensä tuon tasoisessa hotellissa esimerkiksi kylpylä ja kuntosali ovat olleet asiakkaan vapaassa käytössä, kuten myös huoneen kalustukseen on kuulunut kylpytakki ja hiustenkuivain. Aamupala oli ihan hyvä, varsinkin sitten lähtöpäivän aamuna. Tarjolla oli mm. kolmenlaista leipää, juustoa, leikkeleitä, munakasta, puuroa, muroja, hilloa, jogurttia, hedelmiä ja kahvia&teetä, mehua ja vettä.



Harmittaa että meillä meni yksi kokonainen päivä matkustamiseen, sillä meille ei jäänyt itse paikan päälle kuin toinen kokonainen päivä. Kolmantena matkapäivänä meillä oli lähtö heti aamupalan jälkeen klo:10.00.
Noh, sen päivän ajan joka meillä oli käytössämme, me pienellä porukalla kiertelimme Pärnuun katuja, shoppailimme ja vietimme aikaa aivan upealla rannalla jonne oli ajautunut paljon simpukan kuoria.
Kuumuus verotti meidän innokasta shoppailu haluamme, sillä emme jaksaneet pyöriä kaupungilla kuin vajaat neljä tuntia mikä kylläkin harmittaa. Pärnu osoittautui erinomaiseksi shoppailu paikaksi. Tarjolla oli ihania vaatteita ja kenkiä ihan pilkkahintaan, kuten esimerkiksi saaliikseni saadut mekko ( 13€) ja kengät ( 13€). Varsinkin noille kengille minulla on ollut tarvetta, sillä hyviä kävelykenkiä on saanut katsella tällaiselle valikoivalle shoppailijalle.





Illalla emme jaksaneet kuin käydä hotellin kattoterassilla ja sieltä jatkoimme ruokapaikkaan nimeltään Edelwais joka on saksalainen ruokaravintola. Itse tilasin lehtipihvin röstiperunoilla. Nuo kasvikset oli aivan ihania tuon punaviinikastikkeen kanssa ja teimmekin mieheni kanssa pienen vaihdon ja vaihdoimme perunat ja kasvikset keskenään, koska hän ei pidä kasviksista.


Joku toinen kesä tai alkusyksy voisin mennä uudestaan Pärnuhun, mutta eri hotelliin ja tarkastaisin kyllä mitä hotellihuoneeseen kuuluu. Aikaakin pitäisi varata ainakin kolme päivää paikanpäällä, sillä siinä ajassa ehtii jo hyvinkin tutustua paikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti