keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Omatekoiset kananuggetit






Blogeja selaillessani löysin mainion ohjeen kananuggettien tekoon Kliivian blogista. Itse en henkilökohtaisesti ole koskaan pitänyt kaupan nuggeteista, mutta tämä ohje muutti suhtautumistani totaalisesti kyseiseen ruokaan. Sen lisäksi että nuggetit ovat maukkaita, ne ovat myös helppo tehdä.  Tässä ohje:
400 g  kanan rintafileitä ( maustamattomia tai valmiiksi marinoituja)
2dl     bulgarian jogurttia
1pkt   Tuc-suolakeksejä

Laita kanan rintafileet marinoitumaan jogurttiin, mieluiten yön ajaksi. Muita mausteita ei tarvita sillä jogurtti mureuttaa lihan.  Paloittele lihat sopiviksi paloiksi ja murenna keksit pussiin suljettuna kaulimella. Kierittele keksiseoksessa ja paista 225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Itse paistoin 15 minuuttia.  Kypsyyttä kannattaa kokeilla puolittamalla nuggetti. Tähän sopii mielestäni erinomaisesti seuraavanlainen currymajoneesi joka löytyy myös samaisesta blogista.

 

Currymajoneesi
Majoneesia
Curry                                           --  Sekoitetaan keskenään
Makeaa chilikastiketta

Itse lisäsin tuohon majoneesin joukkoon muutaman lusikallisen kermaviiliä, jottei kastike olisi tuntunut liian tuhdilta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti